Travianin suola: Keitaat


Keitaat ovat asia, jota monet ajattelevat vain pikaisesti “Joo, mäpä saan noista vähän resurssiboostia” miettimättä asiaa sen enempään. Tämä on sääli, sillä keitaat ovat paitsi valtava taktinen elementti, myös yksi Travianin jännittävimmistä ja monipuolisimmista asioista.

Teidän on ehkä TODELLA vaikea uskoa sitä, mutta Travian oppaaseen tulee aloittelevia, Travian ohjeita googlaavaa porukkaa. Joo-o. aika järkytys oli mullekin, kunnes katsoin anlytiikasta, että millä termeillä tänne päädytään. Tästä syystä täytyy entryn alkuun heittää pakollinen “Mitä ovat keitaat” -kappale.

Elikkä keitaat ovat sankarilla vallattavia, +25% johonkin yhteen resurssiin, +50% viljaan tai +25% viljaan JA +25% johonkin muuhun resurssiin tuloboostia antavia paikkoja kartalla. Niiden valtaukseen tarvitsee sankarin, sankarinkartanon tasolle 10 (ekaan keitaaseen, toka on 15 ja kolmas 20, enempää kuin kolme ei voi samalla kylällä olla) ja kyvyn tappaa ihan pirusti elukoita sieltä. Ei sitä uskoisikaan, kuinka hyviä ne hämähäkit niissä ovat tappelemaan. Keitaisiin ei voi rakentaa, mutta niistä voi ryöstää jos ne kuuluvat toiselle pelaajalle ja niihin voi lähettää vahvistuksia, jotka syövät viljaa niitä omistavasta kylästä. Olisikohan tämä aloittelijakappale nyt tässä. :)

Keitaat joukkojen piilopaikkoina

Travianissa joukkojaan (myös tiedustelijoita) voi lähettää keitaisiin vahvistukseksi ja keitaita voi tiedustella ihan normaalisti. Tästä huolimatta, jostain kumman syystä valtaosa pelaajista ei tunnu koskaan tajuavan tiedustella keitaita, ainakaan niin isolla joukolla. siksi onkin ihan fiksu ajatus pistää ellei kaikkia, niin osa joukoistaan ja tiedustelijoita keitaaseen piiloon. Jos pistää sinne kaikki joukkonsa, vihu kattoo “Jahas, tolla ei ollut joukot kotona”, mutta jos pistää osan joukoistaan, kylää tiedusteleva vastustaja saa väärän käsityksen joukoista. Vielä kivempaa on jakaa joukkonsa moneen keitaaseen niin, että vaikka tiedustelija pääsisi läpi ja ehtisi käydä parikin reissua, ei hän silti saisi kuvan kuin osasta armeijaa. Tässä ajassa ehdit itsekin reagoida ja piilottaa joukkosi paremmin.

Tämä on toki riskialtista, mikäli oikea hyökkäys on tulossa, sillä keitaissa ei saa rakennettua muuria. Se on etenkin roomalaisilla aika iso menetys jos vastustaja hyökkää, ja itselle ei olekaan sitä kahden ruudun päässä olevaa +80% puolustusbonusta. Ero on vielä suurempi, jos on jakanut joukkonsa moneen pienempään ryhmään. Lisäksi ilman muuria oleviin kohteisiin vastustajan ei tarvitse pistää murtajia mukaan, vaan hyökkäykset voivat tulla nopeampaa ja yllättävämmin.

Tämä onkin suositeltavaa juuri jos sinulla ei ole lähiseudulla uskottavia, vihamielisiä hyökkäysjoukkoja, mutta on keitaita.

Keitaat ryöstökohteina

Keitaisiin hyökätessäsi voit varastaa vastustajalta resursseja. Tässä on kuitenkin rajoitus. Keitaaseen hyökätessäsi voit varastaa korkeintaan 10% sen omistavan kylän resursseista, per 10 minuuttia. Eli jos kylässä on 10k resurssia ja hyökkäät, varastat sieltä 10%/1k. Jos hyökkäät sinne 10 minuutin päästä uudestaan, varastat taas 10% jäljellä olevista, eli 0.9k, ellei tilanne ole muuten muuttunut. Jos olisitkin tehnyt toisen hyökkäyksesi jo 7 minuutin päästä, olisi se kuitenkin vienyt vain 7% jäljellä olevista resursseista.

Mitä tämä tarkoittaa? No, ensinäkin se tekee keitaasta huonon raidikohteen jos joukkosi voivat kantaa enemmän, kuin 10% kohdekylän varoista. Jos he eivät voi, sinulla ei ole mitään asiaa raidaukseen.

Tähän muodostaa kuitenkin poikkeuksen se, jos vastustajalla on puolustusta. Useimmiten puolustus on itse kaupungissa ja jos et halua ottaa kovia tappioita sitä vastaan hyökätessäsi ja uskot vastustajan olevan jo nukkumassa tai muuten pois paikalta, lähetä armeijasi marssimaan useassa pienemmässä palasessa noin 10 minuutin välein ryöstämään rauhassa. Toki, jokainen satsi on edellistä pienempi ja tässä on iso riski, sillä jos vastustaja onkin paikalla, on joukkosi helppoa pakittaa pienissä erissä. Silti, tällä tavalla saa usein muutaman kymmenen prosentin verran vastustajien resursseja ilman omia tappioita. Ja jos vastustaja pakittaa, onpa edes ilman muureja.

TODELLINEN hyöty asiasta on kuitenkin raidaus, kun vastustajan kylässä on kunnon puolustusta. Jos vastustajalla on jatkuva ja iso pakitus päällä ja sinne kulkee kauppiaita viemään resursseja. Siinä tilanteessa on ihan oikeasti ihan pirun ärsyttävää jos joku käy vähän väliä nappaamassa 10% niistä pois. Vielä “kivempaa” se on jos on useita keitaita ja porukka varastaa 30% vähän väliä.

Tämä on kaksi tapaa toteuttaa. Jos pakitus on pitkä (päiviä) ja olet isolla armeijalla liikkeessä ja lähettelet kuitenkin vähän väliä hämäyksiä, lähettele välillä myös oikeita keitaisiin. Jos vastustaja ei pakita niitä, saatpa ilmaisia resursseja odotellessasi. Jos taas joku toinen on se iso pelaaja joka aikoo tehdä oikeat hyökit, voit itse vähän pienemmällä armeijalla silti käydä ryöstelemässä keitaita (muistaen toki lähettää hämäykset muihinkin keitaisiin).

Kummassakaan tapauksessa vastustaja ei varmaan pakita, koska massapakituksissa ei siirrellä muiden joukkoja helposti, eikä haluta pistää omiaan yksin ja muuritta keitaaseen mahdollisen hyökin eteen, puhumattakaan siitä, ettei niitä haluta ottaa pois kylästä jonne se aito hyökkäys voi tulla.

Tämä on siis erinomainen käyttö jos sinulla on jossain kylässä vähän pienempi armeija, joka ei ole ihan sotakuntoinen, mutta jolla silti haluat ärsyttää vastustajaa ja saada ryöstettyä vähän viljaa sen ruoaksi.

Keitaiden puolustus

Tässä kerrotaan, miten puolustaa keitaitaita tehokkaasti ja torjua niihin kohdistuvat hyökkäykset… NOT!

Tosiasia on, että keitaita on oikeasti aika perseestä puolustaa. Siinä joutuu olemaan ilman muuria, ottamaan joukkonsa pois tärkeämmistä kohteista ja usein vielä päättelemään mitä keidasta useammasta aikoo puolustaa. Liittolaisten joukkoja omina vahvistuksina ei saa keitaisiin pistettyä ja harva liittolainen ottaa mielellää muurittomuuden takia kovat tappiot vain torjuakseen raidiporukkaa. Lisäksi muurittomuus tarkoittaa muurinmuuttajien ja pulttien puutteita, eli nopeita hyökkäyksiä. Keitaita ei voi puolustaa tehokkaasti ilman massiivista miesylivoimaa. Jos niihin tulee jatkuvia hyökkäyksiä, laske niiden sinulle antama resurssituotto ja paljonko niiden kautta varastetaan resursseja. Jos luvut ovat ikäviä, luovu keitaasta toistaiseksi.

Sen sijaan pitäessäsi keidasta (joko uhkien puutteen takia, periaatteesta, koska uskot lähiaikoina voivasi puolustaa sitä tai ihan ettei vastustaja saisi sitä), kannattaa keitaissa aina olla tiedustelijoita. Ei tarpeeksi torjumaan tiedustelua, mutta tarpeeksi huomaamaan se. Vaikkeivat useimmat tajua tiedustella keitaita ollenkaan, monet sen tajuavista sitten tiedustelevat ne ensin (helppo kohde, usein tiedustelijaton) ja siksi muutaman kymmenen sinne laitto ihan kaiken varalta ei maksa juuri mitään, mutta voi joskus olla ihan hyödyllinenkin.

Cropperit keitailla ja ilman

Travianissa on monenlaisia pelaajia. On hyviä pelaajia, jotka nappaavat ne parhat +100% ja paremmat 15c:t heti aluksi. On kovia pelaajia, jotka eivät tee sitä vaan tekevät 2. kylän 6c:nä nopeasti, hankkivat pultit nopeasti ja tekevät itselleen kyläpaikan jostain varatusta cropista. On se tuhansien massa, joka ei missään vaiheessa vaikuta peliin mitenkään ja joka pyörii niissä rank 80 liitoissaan. Siinä välissä on kuitenkin sitten se keskivertopelaajien massa, jotka saavat 15c:n, mutta joko ilman keitaita tai 25% keitailla. Sitten he mietiskelevät irkissä ja foorumeilla “Joo… Tuli nyt vähän huonot keitaat, mutta onpahan mulla cropperi… :\”.

Se ei kuitenkaan ole välttämättä mikään suuri ylpeyden aihe. Nimittäin 9c +50% keitailla on 15c ilman keitaita veroinen (ja ennen kuin joku valopää kiitää sanomaan “Sehän on vaan 13.5 cropperin veroinen!?”, se tuottaa 13.5 cropillisen edestä viljaa ja sitten vielä tarpeeksi muita korvatakseen sen puutteen resurssimäärässä helposti). 9c +100% on 15c +25% veroinen.

Vaikka keitaissa on sekä hyviä (joukkojen piilotus, resoboostit, jne.), että huonoja (vaikea puolustaa, pitää nostaa kartanoa valtaamiseen, jne.) puolia, minusta 9c keitailla on pirusti parempi vaihtoehto, kuin 15c ilman keitaita tai huonoilla keitailla. Ellei muuten niin koska 9c kasvaa alussa helpommin nopeasti tuottaessaan vähän kaikkia resursseja.

Eli miettikää huonokeitaisia 15c:itänne vasta kun hyväkeitaiset 15c:t ovat loppuneet, hyväkeitaiset 9c:t ovat loppuneet ja ette usko saavanne vallattua keneltäkään mitään. Tosin tässä vaiheessa mun on pakko kertoa teille, että te ootte varmaan siinä mihinkään vaikuttamattomien massassa.

Toki, sitten on olemassa ihan 6c:illä pelaavia pelaajia, mutta niistä sekopäistä oma entrynsä joskus.

Miksi, oi miksi?

Kun nyt keidas-entrystä on kyse niin pakko lopuksi kysyä, että miksi teette niitä sankarinkartanoita tasoille 15 ja 20 ihan niissä 6 croppereissanne? Ottakaa laskin käteen ja katsokaa, kuinka pian se maksaa itsensä takaisin. Okei, se tekee sen parin kuukauden päästä, mutta se ei tee siitä fiksua. Ne resurssit johonkin parempaan käytettynä maksaisivat itsensä takaisin aiemmin tai paremmin. Vain koska jokin tuottaa aikanaan ei tee siitä hyvää sijoitusta. Tosielämän talousmatikka pätee Travianissa.

Leave a Reply


Clicky Web Analytics